Liikuntavälineitä lainaan kirjastoista – toimiva terveysteko!
SOSA-kilpailu on päättynyt. Kilpailussa yleisöäänestyksen perusteella toimivimmaksi kunnan terveysteoksi nousi kainuulainen liikuntavälinekampanja.
Sykemittareita, askelmittareita ja kävelysauvoja on mahdollista lainata Kajaanin pääkirjastosta. Kirjastot ja liikuntavälineet ovat toimiva terveyden edistämisen yhdistelmä, jonka tulisi löytyä jokaisen kunnan peruspalveluista.
Liikuntavälineiden lainausmahdollisuus yhtäältä edistää koko väestön terveyttä, mutta toisaalta tukee osaltaan terveyserojen kaventamiseen tähtäävää toimintaa. Liikuntavälineiden lainausmahdollisuus tarjoaa kaikille kainuulaisille sosioekonomisesta asemasta riippumatta mahdollisuuden tutustua liikkumista tukeviin välineisiin.
Seurantajakson perusteella liikuntavälineet eivät jääneet hyllyihin pölyttymään - liikuntavälineitä lainattiin yli 230 kertaa ja esimerkiksi sykemittarit olivat lähes yhtäjaksoisesti lainassa!
Liikuntavälineet kirjastoille lahjoitti Kainuun maakunta -kuntayhtymä. Tempauksen toteutti Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli -hanke, jota rahoittavat Euroopan unionin sosiaalirahasto ja Kainuun maakunta -kuntayhtymä.
Lisätietoja:
Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli -projekti
Kainuun maakunta -kuntayhtymä
Matti Heikkinen
projektipäällikkö
Puh. 044 797 0294
matti.heikkinen@kainuu.fi
Hannele Karppinen
terveyskunnon koordinaattori
Puh. 044 797 0291
hannele.m.karppinen@kainuu.fi
Internet-sivut: http://maakunta.kainuu.fi/kaito_hanke/
Kaksi seuraavaksi eniten mainintoja saaneet terveysteot olivat Kinnulan kunnan pitkäaikaistyöttömien työllistämismalli ja optikkojen tarjoamat maksuttomat näöntarkastukset kainuulaisille työnhakijoille.
SOSA-kampanja etsii terveystekoja
Terveyden edistämisen keskuksen koordinoima SOSA-kampanja (Se On Sinun Asiasi) kannustaa kertomaan ja levittämään kuntien hyviä terveystekoja. Kampanjan Internet-sivuille kerätyt suomalaisten terveyttä edistävät keinot ja toimintamallit toimivat muille vinkiksi, käytettäviksi ja eteenpäin levitettäviksi. Tekoja on kerätty päättäjiltä ja kuntalaisilta eri tapahtumista sekä SOSA-sivujen kautta. Kilpailulla haluttiin kannustaa pohtimaan isoja ja pieniä asioita, joilla vaikutetaan kuntalaisten terveyteen.
Mistä oli kysymys?
Jo päättyneen kilpailun kilpailusivun löydät täältä.


